Kulutusluotto vertailu

Kulutusluotto on nimensä mukaisesti luotto, joka otetaan kulutusta varten. Pankit määrittelevät lainat yleensä vakuudellisiin lainoihin, kuten asuntolainoihin ja vakuudettomiin luottoihin. Kulutusluotot voivat olla sekä vakuudellisia, että vakuudettomia. Vakuudellisissa kulutusluotoissa vakuutena voi toimia esimerkiksi kiinteistö. Yleisin kulutusluoton muoto on kuitenkin vakuudeton luotto, missä asiakas ei tarvitse lainansa vakuudeksi mitään omaisuutta tai henkilötakaajaa. Sivuillamme vertailtavat kulutusluotot ovat poikkeuksetta vakuudettomia.

Kulutusluotto ilman vakuuksia

Suurin osa otetuista kulutusluotoista on vakuudettomia kulutusluottoja, mihin ei tarvita omaisuutta vakuudeksi tai henkilötakaajia. Kulutusluottoa ilman vakuuksia haetaan netistä kätevällä verkkohakemuksella. Vakuudettomat kulutusluotot ovat suuruudeltaan yleensä 100-60000 euroa, joten ne sopivat hyvin monenlaiseen kulutukseen.

  • Voi käyttää vapaasti haluamallaan tavalla
  • Ei vaadi vakuuksia tai takaajia
  • Lainaa jopa 70000€

Kulutusluotto heti tilille

Kulutusluottoja voidaan jaotella myös niiden ominaisuuksien mukaan. Vakuudettomat kulutusluotot on yleensä mahdollista saada tilille heti muutamassa minuutissa. Osa vakuudettomista kulutusluotoista on luonteeltaan kertaluottoja, jotka maksetaan heti asiakkaan tilille ja asiakas maksaa lainan sovitussa laina-ajassa kuukausittain lainaa lyhentäen.

Toinen kulutusluottojen muoto on jatkuva luotto, jossa asiakkaalle myönnetään tietty luottoraja, jonka mukaan hän voi tehdä nostoja. Näitä lainoja kutsutaan myös joustoluotoiksi. Jatkuva luotto on voimassa toistaiseksi, eikä siitä mene kuluja siloin kun laina ei ole käytössä. Jatkuva luotto on kätevä vararahasto, koska kulutusluoton saa nostettua tilille muutamassa minuutissa, kun luottopäätös on jo olemassa.

Kulutusluoton saa nostettua tilille muutamassa minuutissa, kun luottopäätös on jo olemassa.

Vinkki: Voit hakea lainapäätöksen jo etukäteen. Saat nostettua lainan heti, kun sitä tarvitset. Lainan hakeminen ennakkoon on sinulle ilmaista, sillä joustolainassa maksat vain nostetusta lainasta

Kulutusluottojen kulujen vertailu

Kulutusluottojen kulut riippuvat otetusta kulutusluotosta. Kulutusluottojen vertailussa merkitsevät koron lisäksi myös mahdolliset muut kulut, kuten nostokulut ja kuukausittaiset tilinhoitomaksut. Todellinen vuosikorko voikin vaihdella kulutusluotoissa huomattavasti. Kulut riippuvat paljon myös siitä, kuinka nopeasti asiakas haluaa maksaa kulutusluottoa takaisin. Yleensä kulutusluottoihin voi tehdä ilman kuluja ylimääräisiä lyhennyksiä, joten kulutusluoton maksuaikataulua ei kannata laittaa liian tiukaksi.

Vinkki: Lainavertailussa näet myös arvioidun kuukausierän. Suhteuta laina omaan talouteesi ja varmista, että voit maksaa sen ongelmitta takaisin.

Kulutusluottojen tarjonta elää jatkuvasti, joten vain vertaamalla kulutusluottoja voi löytää sen hetken edullisimman kulutusluoton. Kulutusluottojen vertailu onnistuu nopeasti, kun tietää tarvittavan lainasumman, katso esimerkiksi 1000 euron lainavertailu.

Miten voin saada vakuudettoman kulutusluoton?

Vakuudettomat lainat sopivat kaikenikäisille, koska niitä myönnetään osassa lainapaikoista jo 18-vuotiaille. Myös vakuudettomiin kulutusluottoihin vaaditaan kuitenkin säännölliset tulot ja yleensä vakituinen osoite Suomessa. Lisäksi asiakkaalla ei saa olla maksuhäiriöitä. Eri lainapaikoilla on erilaisia vaatimuksia kulutusluottoja hakeville asiakkaille. Osa lainapaikoista voi vaatia esimerkiksi liitteitä, kuten palkkatodistusta kulutusluottohakemuksen liitteeksi. Liitteiden tarpeeseen vaikuttaa myös kulutusluoton määrä: pieniin kulutusluottoihin harvoin tarvitsee liitteitä, mutta isompiin kulutusluottoihin vaaditaan usein esimerkiksi palkkatiedoista varmennusta. Sähköiset liitteet helpottavat kuitenkin vakuudettomien kulutusluottojen hakemista, koska liitteet voi lähettää samantien vaikkapa kännykkäkuvana tai sähköpostiliitteenä.

  • Lainaa voi hakea 18-vuotiaat
  • Laina haetaan netistä lainahakemuksella
  • Isommissa lainoissa vaaditaan palkka- tai eläketulot
  • Yhteishakijan avulla helpotat lainan saamista