Velkakatto ratkaisuna velkaongelmiin

Velkakatto ratkaisuna velkaongelmiin

07.06.2019

Kotitalouksien velkaantumisaste ei ota taittuakseen, joten ratkaisuja haetaan jatkuvasti. Suomen Pankin uusin ratkaisumalli on velkakatto, joka lasketaan kotitalouksien velan määrän ja tulojen suhteesta. Valtiovarainministeriön työryhmä hioo mallia toteutettavaan suuntaan, sillä velkakatossa on vielä monta kysymysmerkkiä toteutuksen suhteen. Tällä hetkellä velan ja tulojen suhteen sääntely on käytössä Norjassa, Irlannissa, Britanniassa ja Slovakiassa. Velkakaton lisäksi odotetaan syksyllä 2019 voimaan tulevaa pikalainojen kiristyvää korkokattoa.

Seuraavaan taantumaan on varauduttava

Viime vuodet on eletty matalien korkojen kautta, jolloin korkomenot ovat olleet vähäiset suhteessa lainan määriin. Korkojen nouseminen voisi aiheuttaa monille taloudellisia vaikeuksia, koska jo tällä hetkellä monet taiteilevat suuren velkataakan kanssa. Taantuman seuraukset voisivat myös olla kokonaisuudessaan huolestuttavat. Velkakatolla pyritään tasapainottamaan kotitalouksien kuluttamista niin, että taloudellinen epävarmuus ei pysäyttäisi ihmisten kuluttamista. Velkakatto tulisi koskemaan kaikentyyppisiä lainoja: asuntolainoja, taloyhtiölainoja, kulutusluottoja sekä vakuudettomia lainoja. Erityisesti taloyhtiölainojen kasvaminen on huolestuttanut viime vuosina ja velkakattoon olisi tarkoitus liittää myös lainojen pituuden säätelyä. 

Positiivista luottorekisteriä odotetaan edelleen

Positiivinen luottorekisteri on välttämätön myös osana velkakatto -mallia. Tällä hetkellä uuden lainan hakemisessa vastuu on täysin lainanhakijalla, jos luottotiedot ovat puhtaat. Jos luotonantajat saisivat tietoon asiakkaan koko lainamäärän suhteessa tuloihin, voisi se velvoittaa lainanantajat vastuulliseen lainoitukseen. Joustoa on kuitenkin luvassa pankeille myös velkakatto-mallissa: pankin lainoista 15% saisi ylittää asetetun velkakattorajan. Velanmaksukyvyn arvoiminen perustuu mallissa tulojen ja lainojen suhteeseen, mikä ei välttämättä kerro aina koko totuutta henkilön taloudellisesta tilanteesta ja velanmaksukyvystä. Velkakatto-malli vaatiikiin joustavuutta, eikä sen tarkoitus ole yksiselitteisesti vaikeuttaa lainan saamista.

Etsitkö lainaa?
Vertailemalla löydät halvimman - Yli 50 lainapaikkaa
Vertaa lainoja

Takaisin

Lisää kommentti

Leave this empty:

Mikä on Englannin pääkaupunki?
blank
Lisää vastaus:


Siirry alkuun