OP tarjoaa taas lyhennysvapaata asuntolainoihin

OP tarjoaa taas lyhennysvapaata asuntolainoihin

10.06.2018

Osuuspankki on jälleen aloittanut ilmaisten lyhennysvapaiden markkinoinnin asuntolainoihin Etelä-Savossa. Muutama vuosi sitten lyhennysvapaakampanjointi levisi myös muihin pankkeihin nostattaen huolta asiantuntijoiden keskuudessa. Nyt kyseessä on paikallinen toiminta eikä ilmiön siksi nyt uskota laajenevan muualle Suomeen ja muihin pankkeihin.

Ilmaisella lyhennysvapaalla houkutellaan erityisesti nuoria asuntovelallisia ja perheellisiä kuluttamaan enemmän, käyttämään esimerkiksi rahaa kotimaan matkailuun. Ja sitä myötä elvyttämääm kotimaista kulutusta ja tuontantoa. Tämä Osuuspankin idea lyhennysvapaiden markkinoinnissa. Etelä-Savon Osuuspankki tarjoaa taas asiakkailleen ilmaista lyhennysvapaata esimerkiksi vuodeksi.

Lyhennysvapaata voi toki hakea ja myöntää kaikissa pankeissa ympäri Suomen. Etelä-Savon Osuuspankin kampanjassa luvataan kuitenkin olla koskematta marginaaliin tai muihinkaan lainanehtoihin, eikä lyhennysvapaasta peritä normaalia käsittelymaksua. Lyhennysvapaa tietysti pidentää laina-aikaa ja sen aikana maksettavien korkojen määrää. Korot maksetaan normaalisti myös lyhennysvapaan aikana.

Lyhennysvapaa on kuluttomana suhteellisen edullinen tapa saada helposti lainaa ja lisärahaa esimerkiksi kesän ajalle, jolloin monessa taloudessa kulut moninkertaistuvat. Mikäli asuntolainaa on, lyhennysvapaa on oiva vaihtoehto saada rahat esimerkiksi ulkomaanmatkaan, sen sijaan että ottaisi kulutusluoton tätä varten.

Etsitkö lainaa?
Vertailemalla löydät halvimman - Yli 50 lainapaikkaa

Takaisin

Ei yhtään kokemusta tästä lainapaikasta.

Leave this empty:

Paljonko on yhteensä 1 + 2 + 3? (vastaus numerona)
blank
Lisää vastaus:


Siirry alkuun